Omia kokemuksiani vippailusta

Ihmiset ovat monesti keskustelleet eri foorumeilla, milloin on tullut otettua ensimmäinen vippi, joten aloin itsekin miettimään asiaa. Ensimmäinen pikavippi tuli otettua, kun olin 18-vuotias, eli jo useita vuosia sitten. En tarkalleen muista, mihin tarkoitukseen vippini otin, mutta luultavasti juhlimiseen se tuli nuoruuden huumassa käytettyä. Kyseessä oli 100 euron vippi, jonka taisin ottaa yhden kuukauden takaisinmaksuajalla.

Maksoin lainani ajallaan takaisin, ja kuluja sille kertyi noin 30 euroa, eli laina tuli melko edulliseksi. Toisen kerran hain lainaa netistä muutamia kuukausia myöhemmin, jolloin piti saada 500 euron vippi. Summa oli jo selvästi edellistä suurempi, mutta kun tarvitsin ”uuden” autoni korjaamiseen rahaa, oli pikalaina hyvä vaihtoehto kun palkkapäivään oli vielä aikaa. Olin nimittäin juuri aloittanut uudessa työpaikassa, ja ensimmäinen palkka pidätettiin sisään, kuten monissa työpaikoissa tehdään.

Vaikka toinen pienlaina oli jo selkeästi suurempi, eivät kulut olleet korkeat, ja koska otin lainani 90 vuorokauden maksuajalla, jäivät kuukausierät melko pieniksi. Sen jälkeen en vippaillut varmaan vuoteen kahteen, ennen kuin tuli aika hankkia uusi auto. Menin pankkiin kysymään autolainaa, mutta sitä ei syystä tai toisesta minulle myönnetty. Ihmettelin kyllä suuresti, sillä pyytämäni lainasumma oli vain 6000 euroa. Olihan minulla kuitenkin vakituinen työpaikka ja luottotiedotkin kunnossa. Toisesta pankista olisin lainan saanut, mutta he edellyttivät, että palkkatuloni olisi mennyt ensin heidän tililleen kuuden kuukauden ajan.

No nuorena, autokuumeen kanssa kamppailevana, sällinä en tietystikään malttanut alkaa puolta vuotta odottelemaan, vaan totesin, että nyt on saatava kulutusluotto heti. Etsin netistä vertailusivuston, joka on vielä tänä päivänäkin mielestäni Suomen paras vippivertailu. Löysin edulliselta ja luotettavalta vaikuttavan kulutusluottopalvelun, johon päätin panna hakemuksen haluamastani 6000 euron lainasta. Meni pari päivää, kun sain laput postissa. Ilokseni sain todeta luottopäätöksen olevan myönteinen! Ei muuta kuin nimet papereihin ja laput postiin. Tästä kaksi päivää eteenpäin kilahti 6000 euron laina tililleni. Tällä lainasummalla sain hankittua uuden auton. Tämän jälkeen olen maksellut luottoani pienissä erissä, enkä ole ottanut muita lainoja.

Comments are closed.